Kiitollisuus
Hyvin helposti ja usein tulee asioita pidettyä itsestäänselvyyksinä ja niiden merkityksen tajuaa vasta silloin, kun ne menettää.
On ollut mahtavaa huomata, miten ihmiset ovat yrittäneet tämän kaiken keskellä suhtautua asioihin positiivisuudella. Yksi tapa, miten positiivista mieltä voisi pitää yllä, on esimerkiksi miettiä asioita, joista on kiitollinen.
Haastan siis sinut viikon ajan miettimään ennen nukkumaanmenoasi kolme asiaa, joista olet kiitollinen ja minkä vuoksi.
Niiden asioiden miettimen, joista on kiitollinen tuo hyvän mielen sekä hymyn huulille. Siksi niitä olisikin hyvä miettiä päivittäin. Samalla ymmärtää asioiden arvon, eikä pidäkään niitä enää täysin itsestäänselvyyksinä.
Se on jo hyvä alku, kun miettii asioita itsekseen, mutta tärkeää on myös puhua niistä ääneen. Silloin se tuo iloa muillekin! Mieti, miten kivalta tuntuu kuulla ystävältäsi, että hän on kiitollinen siitä, että juuri sinä olet hänen ystävänsä. Myös sen sanominen tuntuu hyvältä.
Asiat, joista olet kiitollinen voivat olla aivan arkipäiväisiä ja pieniä. Niiden ei aina välttämättä tarvitse olla suuria juttuja. Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä ja tekevät päivistäsi parempia?
Toivon, että otat haasteen vastaan ja mikäli innostut, voi siitä tulla uusi jokailtainen tapasi! :)
Kommentit
Lähetä kommentti