Miksi kannattaa unelmoida?

"Miksi unelmoida, kun ei ne kuitenkaan koskaan toteudu?"

Musta se jutun juju unelmissa ja haaveissa piileekin siinä itse unelmoimisessa, eikä niinkään niiden toteutumisessa. Unelmia on vähintäänkin yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin. Kaikki erilaisia, mutta yhtä tärkeitä. Joillain unelmat ovat suurempia joillain pienempiä. Niitä kuitenkin yhdistää yksi tekijä, se tunne.

Parasta mielestäni on leijailevat perhoset vatsan pohjalla miettiessään jotain ihanaa asiaa, josta itse haaveilisin. Miksi siis viedä se tunne itseltämme pois ajatuksella, että ei ne kuitenkaan koskaan toteudu... Jo silloin kun sä uskallat unelmoida, oot jo askeleen lähempänä sitä unelmaa.

Unelmien ei aina tarvitse olla suuria, niin kuin maailmanympärysmatka. Ne voi olla ihan pikku juttuja arjessa. Jos sulla on kiireinen ja hektinen arki, voit esimerkiksi unelmoida siitä, että joku aamu olisikin rauhallinen ja hidas. Nukkuisit pitkään, söisit hyvän aamiaisen ja istuskelisit sohvalla Netflixin parissa kaikessa rauhassa. Tämä unelma saa sut jaksamaan kiireistä arkeasi, ja katsos vain, se unelma joku päivä toteutuikin. Sait siis tuplailon! Ensin siitä unelmoimisen tunteesta ja sitten siitä että se toteutui.

Vaikka unelmat eivät toteutuisikaan, en siltikään lopettaisi unelmoimista ja niihin uskomista, koska niistä syntyvä tunne on niin ihana. Unelmien tulisi olla niitä asoita, jotka saa sut hyvälle tuulelle ja jaksamaan omassa arjessas. 

Toivoisin, että etsisit itselles jonkun ajankohdan, vaikka illalla nukkumaan menessä, aamukahvia juodessa tai vaikka kävelylenkillä, mutta sen tulisi olla sellainen mikä tuntuu susta hyvältä, koska se tulee olemaan sun oma hetki. Jos et ole koskaan aiemmin unelmoinut niin kokeile nyt. Laita silmät kiinni ja mieti mitkä asiat on sulle tärkeitä. Mistä sä tykkäät ja mitkä tekee sut onnelliseks. Sitten voit niiden pohjalta alkaa miettimään mistä sä unelmoit. Anna mahdollisuus sille ihanalle ja hyvälle tunteelle vatsanpohjalla, mikä saa sulla hymyn huulille. 

Toivoisin lisäksi ettet jättäisi unelmoimista tuohon yhteen kokeiluun, vaan miettisit useammin noita edellä mainittuja asioita, koska koen unelmoimisen olevan ihanaa ja suuri voimavara kiireisessä arjessa.  



Unelmoikaa ja uskokaa unelmiinne! ♥

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitollisuus

Positiivisuutta ja hyvää mieltä