Tavoitteet

Uusi vuosi - uudet kujeet, lupaukset ja tavoitteet. Niiden asettamisesta ja lupaamisesta onkin kulunut reilun kuukauden verran ja ollaankin siinä kuuluisassa kriittisessä vaiheessa, kun tavoitteista ja lupauksista aletaan lipsumaan. Pienten repsahtelujen takia ei kannata luovuttaa kokonaan, vaan olla armollinen itselleen ja tsempata sekä jatkaa kohti tavoitetta, vaikka vähän pienemmin askelin.


Millaisiin asioihin tulisi kiinnittää huomiota tavoitteissa sekä niiden asettamisesa:


1. Sen tulisi aina lähteä sinusta itsestäsi 

Mieti, minkä vuoksi tavoittelet jotain asiaa. Kun se on lähtösin itsestäsi pysyy motivaatio tekemisessä ja se on paljon mielekkäämpää. Ja kun luot itsellesi tavoitteita jostain, tee se itsesi vuoksi, älä muiden.

2. Realistisuus

Tavoitteiden realistisuus on tärkeää, vaikka uskonkin siihen, että kun on tarpeeksi uskoa itseensä ja valmis laittamaan kaiken likoon on melkein mikä vain mahdollista. Jotta tavoite tulisi saavutettua, sen kannattaisi olla realistinen, ei liian helppo, mutta ei pilvien korkeudellakaan. Älä siis mene sieltä mistä aita on matalin vaan haasta itseäsi! Liian kovan tavoitteen saavuttelemisessa väsähtää helposti, jolloin tavoite jää tuntumaan kaukaiselta ja se jää saavuttamatta.

3. Välitavoitteet

Mikäli tavoittelet jotain suurempaa, joka vaatii pitkään kovaa työtä, kannattaa asettaa välitavoitteita, joista saat motivaatiota ja huomaat kehityksesi.

4. Kerro tavoitteistasi muille

Tämä saattaa tuntua inhottavaltakin ja luoda lisää paineita, mutta siinä se jutun juju onkin. Kun ihmiset ympärilläsi tietävät tavoitteistasi, luo se yhden motivaation lisää, ja halu sekä paine saavuttaa tavoite kasvaa. Lisäksi ympärillä olevista ihmiset voivat tsempata ja tukea silloin, kun itse tekisi mieli luovuttaa.

5. Tavoitteen tulisi tuntua (pääosin) hyvältä

Jos alkaa tuntumaan puulta, niin mieti tavoitettasi uudelleen. Onko se kaiken työmäärän arvoista? Jos on, mieti mikä saa sen tavoittelemisen tuntumaan puulta? Jos ei, on täysin ok vaihtaa tai muokata tavoitetta eikä se ole epäonnistumista.

6. Sinnikkyys

Lopuksi vaaditaan sisukkuutta, sillä tavoitteiden saavuttaminen ei välttämättä ole kovin helppoa. Älä lannistu, vaan usko itseesi ja siihen, että pystyt saavuttamaan tavoitteesi!





Tsemppiä tavoitteiden saavuttaamiseen!💪

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi kannattaa unelmoida?

Kiitollisuus

Positiivisuutta ja hyvää mieltä