Kiitollisuus
Hyvin helposti ja usein tulee asioita pidettyä itsestäänselvyyksinä ja niiden merkityksen tajuaa vasta silloin, kun ne menettää. Tästä hyvä esimerkki on tämänhetkinen tilanteemme. Meidän tekemisiämme rajoitetaan ja ne arkipäiväiset asiat, jotka ovat olleet itsestäänselvyyksiä aiemmin eivät olekaan enää. Koulua käydään kotona ja kaupassakäyntiä, ystävien tapaamista sekä liikkumista yritetään välttää. Tilanne on siis todella normaalista poikkeava. On ollut mahtavaa huomata, miten ihmiset ovat yrittäneet tämän kaiken keskellä suhtautua asioihin positiivisuudella. Yksi tapa, miten positiivista mieltä voisi pitää yllä, on esimerkiksi miettiä asioita, joista on kiitollinen. Haastan siis sinut viikon ajan miettimään ennen nukkumaanmenoasi kolme asiaa, joista olet kiitollinen ja minkä vuoksi. Niiden asioiden miettimen, joista on kiitollinen tuo hyvän mielen sekä hymyn huulille. Siksi niitä olisikin hyvä miettiä päivittäin. Samalla ymmärtää asioiden arvon, eikä pidäkään n...